sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulunviettoa ja siirtyma sisamaahan

Aurinko tipahtaa Arabianmereen Paradise beachilla.
Paradise beachilla hurahti yhteensa kuusi paivaa ja kuusi yota. Ajantaju oli rannalla tuntematon kasite. Paivat kuluivat rauhallisuudessa - pimealla nukuttiin ja valoisalla valvottiin. Nyt on kuitenkin aika vaihtaa maisemaa. Suuntaamme seuraavaksi Hampiin ja nailla nakymin saavumme sinne tiistaina. Edessa on siis kaksi reissupaivaa. Meilla kavi flaksi, koska olemme saaneet matkakavereita. Tapasimme Goalla Canaconan juna-asemalla todella mukavan tamperelaisparivaljakon ja he odottelevat meita uudessa paamaarassamme. Vuosi vaihtuu siis mita todennakoisimmin sisamaan helteessa ja mukavassa seurassa.

Bambumajan mittailua. Kivipaasisanky oli oikein mukava.
 Joulumme oli tana vuonna hieman tavallisuudesta poikkeava,  minka nokkelimmat lukijat lienevat jo hoksanneet. Kinkun, rosollin ja laatikoiden sijaan joulupoydassamme oli hiilipedilla kartsaytettya mustekalaa ja hieman hiekkaista salaattia. Mahdollisuus jonkinlaiseen mahapopoon oli varmasti vahintaan kohtuullinen, mutta olemme EDELLEEN terveita. Salaatin kyljessa tarjoiltu hiekka hieman laski ruokahaluja, joten kompensoimme tilanteen muhkealla joulupaivan illallisella toisen suomalaispariskunnan kanssa. Poytaan huudettiin olutta, riisia, valkosipuli-juusto-naanleipa, sipuli-kulcha(leipaa), kashmir-naanleipa, kasviskorma, kasvispakora(frittikasviksia), chana masala(tulista kikhernekastiketta), aloo gobi(peruna-kukkakaalikastiketta), tandooriuunissa paistettua kotijuustoa ja kasvisrajtaa(jogurttikastiketta).  NAM! Intialaiseen ruokakulttuuriin sopii taydellisesti ruoan jakaminen.

Ilmeikas apinapappa eraan gokarnalaisen kuppilan patiolla.
 Bongatut elaimet:
  • gekko (kiltti)
  • rantakoirat (kiltteja)
  • pieni hamahakki (kiltti)
  • iso hamahakki (ilkea)
  • pieni torakka (ilkea)
  • mustavaris (kiltti, mutta aanekas)
  • korppi (kiltti, mutta viela aanekkaampi)
  • sammakko (kiltti)
  • luomukana (kiltti)
  • luomukukko (kiltti)
  • kaikki lehmat (kiltteja)
  • kaikki sonnit (pelottavia)
  • vesipuhveli (kiltti)
  • delfiini (kiltti)
  • jattiampiainen (ilkea)
  • rotta (kiltti)
  • herhilainen (ilkea)
  • sudenkorento (kiltti)
  • apina (kiltti)
  • possu (kiltti)

1 kommentti:

  1. Hahaa, repeilin tuolle eläinbongausten listalle. Jos ei oteta lukuun ilkeää herra herhiläistä ja neiti jättiampilaista, kaikki kuulostaa siellä ihanalta - varsinkin erilainen jouluateria, nam!

    Päivi

    VastaaPoista